torstai 29. tammikuuta 2015

Meidän häät: Potretit osa 2

Toinen osa meidän kahden potrettikuvista otettiin hääpaikkamme, Soukan venekerhon laiturilla. Kuvaajamme Olli Keskinen oli valinnut kaikki kuvauspaikat teemamme mukaan meren rannalta. Vaikka näitä illalla otettuja potrettikuvia on kovin vähän, välittyy niistä mielestäni tunnelma aivan upeasti! Tai ehkä se, että nämä kuvat koskettavat mua henkilökohtaisesti johtuu siitä, että muistan tuon hetken kuin eilisen. Muistan sen fiiliksen, joka oli varmasti parempi kuin koskaan aiemmin. Tuossa vaiheessa iltaa oli aivan ihanaa ja ikimuistoista pitää oma pieni hetki kahdestaan ja miettiä sitä kuinka ihanaksi päiväksi meidän oma hääpäivämme olikaan osoittautunut! <3




tiistai 27. tammikuuta 2015

Meidän häät: Potretit osa 1

Te jotka olette jaksaneet mun kirjoituksia lueskella ja joskus jopa muistaneet jättää kommentinkin, olen omasta mielestäni velkaa teille vähintäänkin muutamia kuvia häistämme. Tahtoisinkin nyt esitellä meidän potrettimme. Potrettikuvaukset pidettiin kahdessa osassa. Heti kirkon jälkeen ajelimme bestmanin kyydissä Lauttasaaren rantaan. Olen kokonaisuudessaan niin kovin tyytyväinen kuvaajamme Olli Keskisen työnjälkeen! Varsinkin potretit ovat kovasti mieleeni. Toivottavasti tykkäätte!














Tahtoisin kovasti esitellä teille myös paljon lisää meidän häistä. Löytyykö teiltä kiinnostusta vielä näinkin pitkän ajan jälkeen?